Paikallisyhteisöt internetissä

Maalainen on pohtinut joskus verkkojulkaisun henkilökohtaisten työkalujen kuten blogien käyttömahdollisuuksia yhteisöllisessä tiedottamisessa tai julkaisemisessa.

Tietoyhteiskunta.fi kertoo aihepiiriä sivuavasta julkaisusta nimeltä Paikallisyhteisöt internetissä.

Julkaisussa esitetty konsepti perustuu ulkoistamiseen. Sen pohjana ovat kokemukset seutukunta- ja kaupunginosatason yhteisöistä.

Rural Change: Structured Coherence or Instructured Incoherence?

Tommipommi viittasi joskus taannoin siihen, että mitään maalaisuutta ei enää erikseen ole, vaan että likimain kaikki elävät yhtenäiskulttuurissa. Tämä vastannee ainakin internettiä käyttävän kansanosan kokemusta myös maalla, tai ainakin sen osan siitä, joka ei tilaa Maaseudun tulevaisuutta.

Tätä näkemystä tukee, ei lainkaan yllättäen, myös tieteellinen tutkimus, tai ainakin jokin osa siitä. Brittiläiset tutkijat Paul Cloke ja Mark Goodwin muotoilivat jo 1993 (Terra 105:3) asian näin. (Tai pikemminkin tämä on tulkintani heidän muotoiluistaan. Mahdollisiin virheisiin tulkinnassa olen itse syypää; jos joku tahtoo lainata allaolevaa muotoiluani, niin lähdeviite on saatavissa pyynnöstä.)

Maaseudun (tai maaseutumaisuuden, engl. rurality) käsitteellistymisessä tieteellisessä tutkimuksessa voidaan nähdä seuraavat päävaiheet:

1. Maaseutumaisuuden toiminnallinen eli funktionaalinen määrittely, jolle ovat kriteereinä ekstensiivinen maankäyttö, pienet asutuskeskittymät ja tähän ympäristöön ja sen toimintoihin perustuva identiteetti ja elämäntapa.


2. Maaseutumaisuuden käytännöllinen eli pragmaattinen määrittely, kun maaseutualueet yhä enemmän liittyivät osaksi kansallisen ja kansainvälisen talouden ja politiikan dynamiikaa. Tässä vaiheessa nämä muutokset voitiin joko a) sivuuttaa tai b) käyttää maaseutua ja kaupunkia operatiivisina käytännön luokituksina tai c) pyrkiä koko maaseudun poismäärittelyyn ja vain sektorikohtaisiin kokonaistarkasteluihin.


3. Maaseutumaisuuden määrittely sosiaalisena konstruktiona. Tässä maaseutumaisuuden vaikutus näkyy paikan sosiaalisesti tai kulttuurisesti määrittyvään miellettyyn maaseutumaisuuteen perustuvassa käyttäytymisessä ja päätöksenteossa. Maaseutumaisuudessa on silloin kysymys yhteiskunnanallisista ja kulttuurisista arvoista ja merkityksistä ja niiden muodostumisesta, välittymisestä ja kokemisesta sekä niistä vaihtelevista suhteista, joista nämä vaihtelevat mielikuvat ovat ilmaisu.


4. Postmoderni maaseutu. Tämän kohdalla painotus asettuisi erilaisten makro-kategorioiden, kuten maaseutumaisuus, purkamiselle ja erilaisten maaseutumaisuuden diskurssien representaatioiden tulkintaan, jos ajatellaan, että maaseutumaisuuden saamat lukuisat eri sosiaaliset merkitykset olisivat omiaan irrottamaan maaseutumaisuuden symbolisia mielikuvia yhä enemmän konkreettisesta fyysisestä maaseudusta.

Pohjan poluilla

Suomalaisesta näkökulmasta edellistä yleisesitystä täydentävät artikkelikokoelmat Pohjan poluilla. Suomalaisten juuret nykytutkimuksen mukaan (Suomen tiedeseura 1999) ja Ennen, muinoin. Miten menneisyyttämme tutkitaan (SKS 2002).

Tästäkin aiheesta löytyy www-resursseja eri kielillä, esim. saksaksi, englanniksi ja suomeksi

Maailman kielet ja kielikunnat

Toinen edellä esiteltyjä suuria kokokonaissynteesejä täydentävä suppeamman alan suomenkielinen yleisesitys on Jaakko Anhavan Maailman kielet ja kielikunnat (Gaudeamus 1998).

Teos täydentää Diamondin esitystä kielten ja kulttuurien leviämisestä suppealla yleiskatsauksella omaan aihealueeseensa ja tarjoaa siitä yhteenvedon (ks. myös kahta arvostelua).

Myös www:ssä maailman kielistä löytyy tietokantoja, eri tasoisia yhteenvetoja ja karttaesityksiä.

Auringonkukasta viiniköynnökseen

Suppeampien alojen yleisesityksistä eräs tärkeä rinnakkainen teos kahdelle edelliselle laajan synteesin yritykselle on Arne Rousin Auringonkukasta Viiniköynnökseen (WSOY 1997).

Kirjan aiheena ovat ravintokasvit, ja teos sai tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon 1998. Kirjoittajan tieteenala on kasvitiede, ja jälleen tulkinnat esim. viljelyn alkamisen ensi- ja toissijaisista keskuksista jne. eroavat yksityiskohdissa Diamondin esittämistä. Myös tässä tämä oletettavasti heijastaa tutkimustilanteen jatkuvaa muuttumista ja synteesiin pyrkivien yleisesitysten tekijöiden erilaisia valintoja.

Kokonaiskuva yleisesityksillä on kuitenkin yhtenevä, ja sitä täydentävät tässä tiedot ravintokasvien evoluutiosta ja viljelyn historiasta.

Kansat ja kulkutaudit

Edellä esitellylle Jared Diamondin kirjalle rinnakkainen, myös hiljattaittain suomeksi ilmestynyt esitys lähes samasta aiheesta on alempana mainitun William H. McNeillin Kansat ja kulkutaudit (Vastapaino 2004).

Erona kirjoilla on lähinnä McNeillin teoksen keskittyminen ensisijaisesti epidemiologiaan ja ruuan tuotantoon historian näkökulmasta. Diamondin näkökulma on enemmän luonnon- ja osittain, esim. perinteisessä kulttuuristen innovaatioiden leviämisen tarkastelussa, myös kulttuurimaantieteellinen.

Tältä pohjalta Diamond tarkastelee etenkin kotieläinten ja viljelyskasvien domestikaatiota ja sen biologisia ja maantieteellisiä edellytyksiä sekä tästä Diamondin mukaan seuraavia kulttuurien ja teknologisten innovaatioiden, kuten kirjoitustaidon erilaisia synty- ja leviämisedellytyksiä eri osissa Maapalloa (näkökulmien erosta vrt. alempana viitattua Diamondin ja McNeillin keskustelua).

Tiivistetysti Diamondin teesinä voidaan sanoa olevan domestikaatioon sopivien kasvi- ja eläinlajien esiintymisen sekä domestikaatioiden leviämisedellytysten vaihtelu maapallolla verrattaessa etenkin Euraasiaa ja muita maanosia.

Tämä yhdessä ruuan tuotannon mahdollistamien muiden kulttuuristen ja teknologisten innovaatioiden eri aikaisen syntymisen ja leviämisen sekä kotieläinten kesyttämistä, väestötiheyden nousua ja eri ruuantuotantokeskusten kontakteja seuraavan kulkutautien endeemistymisen kanssa on johtanut tiettyjen maapallon osien kulttuurisen ja teknisen kehityksen etumatkaan jo tuhansia vuosia sitten.

Samalla on ollut tuloksena ruuan tuotannon ulkopuolella elävien väestöjen suuri haavoittuvuus maata viljelevien väestöjen ja näiden kotieläinten kantamille taudeille (keskeinen teesi sekä McNeillillä että Diamondilla). Siksi Vanhalla mantereella suurin piirtein koko maanosan tautivarannot ehtivät likimain yhtyä n. 1100-1200-lukuihin jkr. mennessä (molempien kirjoittajien keskeinen teesi), mutta Uusi manner oli näille suojaton. Tämä johti espanjalaisten löytöretkien alettua siihen, että Uuden mantereen väestöstä kuoli tauteihin jopa 95 %.

Eräänä perimmäisenä syynä tälle oli Diamondin mukaan se, että Amerikoista suuret nisäkkäät (kuten esim. hevoset ja kamelit), joista ehkä olisi voinut tulla kotieläimiä, olivat hävinneet jo n. 12 000 vuotta sitten. Tämän Diamond katsoo johtuvan esihistoriallisesta metsästyksestä, johon eläimistö Uudella mantereella ei ollut sopeutunut, toisin kuin vanhalla mantereella ja etenkin Afrikassa, missä ihminen oli kehittynyt. Lisäksi mahdollisia viljelyskasveja oli Diamondin arvion mukaan enemmän Euraasiassa, ja viljelyskasvien leviämiseen samojen ilmasto- ja päivänpituusvyöhykkeiden sisällä oli Euraasiassa paremmat mahdollisuudet.

Yksityiskohdissaan jotkin Diamondin tulkinnat poikkeavat esim. alempana viitatuista Stephen Oppenheimerin päätelmistä, kun on puhe esim. Amerikan asuttamisesta.

Tykit, taudit ja teräs

Jared Diamondin kirja "Tykit, taudit ja teräs. Ihmisen yhteiskuntien kohtalot" (Guns, Germs and Steel: The Fates of Human Societies) ilmestyi Terra Cognitan kustantamana suomeksi 2003. Tämän vuoden lokakuussa kirjoittaja vieraili Suomessa ja osallistui mm. Helsingin yliopistossa järjestettyyn symposioon.

Vaikka Diamondin kirja on Suomessa huomioitu eri yhteyksissä (myös täällä), ja sille on tulossa myös jatkoa, sen sisällön leviäminen yleiseen tietoisuuteen tuntuu toistaiseksi olevan melko vähäistä.

Diamondille on myönnetty teoksen johdosta Pulizerin palkinto. Tekijästä löytyy englanniksi mm. esittely ja kirjoittajan oma yhteenveto palkitusta teoksesta sekä The New York Review of Booksin sivuilta kirja-arvioita kommentteineen (kommentoijana mm. WilliamH. McNeill, ks. ylempänä).

Out of Eden

Tieteessä tapahtuu -lehden numerossa 4/2004 Juha Janhunen esittelee Stephen Oppenheimerin teoksen Out of Eden: the peopling of the world.

Aiheesta löytyy myös www-sivusto ja animoitu kartta selostuksineen.

Apinasta ihmiseksi

Synapsi (katso linkkejä), wikipedia (samoin) ja Helsingin sanomat (maksullinen) kertovat Floresin saarelta Indonesiasta löytyneen 18 000 vuotta vanhoja jäännöksiä kääpiökokoisesta ihmislajista.

Lajille on annettu nimi Homo floresiensis. Se on ollut vain noin metrin mittainen ja sen on täytynyt elää tuhansia vuosia yhtä aikaa nykyihmisen kanssa. Tutkijat ovat käyttäneet lajista myös nimitystä hobitti tai paikallisen pikkuihmisistä kertovan kansanperinteen mukaan Ebu gogo ("grandmother who eats anything"). Löytöä pidetään paleoantropologiassa merkittävimpänä puoleen vuosisataan.

Tätä ennen ajantasaisimman kuvan suomen kielellä ihmisen kehityshistoriasta on tarjonnut Juha Valsten teos Apinasta ihmiseksi vuodelta 2004. Esipuheessa kirjoittaja toteaa tutkimustilanteen alalla muuttuvan jatkuvasti ja kertoo kirjan tietojen olevan päivitetty vuoden 2004 alkuun.